Oli ollut Kakkosen ristiäiset ja Ykkönen pääsi mummolaan yökylään ihan ilman vanhempia ja pikkusiskoa. Jee, kivaa! Ykkönen oli silloin vähän yli kaksivuotias. Mummolassa oli niin paljon virikkeitä, että päiväunille neitokainen ei malttanut mennä. Yritettiin, mutta ei siitä mitään tullut. Iltauniaikakin ehti mennä, joten tyttö oli yliväsynyt. Tutit oli leikattu ja kotiin oli ikävä. Ei mistään lohtua, vaikka mummi yritti laulaa ja tuudittaa.

Epätoivon partaalla mietin mitä yrittäisin seuraavaksi. Mummothan eivät voi jättää lasta yksinään itkemään. Tuli mieleen tehokeino, josta apu oli löytynyt ennenkin ja sanoin: ”Mummi rapsuttaa päätäsi, jos se vaikka rauhoittaisi.” Tyttö nukahti viimein, mutta unissaankin tuli itkunpyrskähdyksiä ja huokauksia.

Aamulla Ykkönen heräsi reippaana ja sanoi silmät kirkkaina ensimmäiseksi: ”Nyt olen rauhoittunut.”