Syksyni on ollut varsin kiireinen. Pihalle ei juurikaan ole kerinnyt, vaikka aamulla verhot avattua olisi aurinko houkuttelevasti kutsunut ulkopuuhiin.

Yritän kovasti opetella sitä EI-sanaa, mutta on se aika vaikeaa. Toki tiesin jo keväällä, että lupautumalla jatkamaan syksyllä tietokoneopastuksia saattaa muutama viikko vierähtää vapaaehtoistyössä. Teimme aikataulut ja sovimme, että järjestämme muutaman kurssinkin, jos halukkaita ilmaantuu. En osannut kuvitellakaan, että se tietäisi lähes täyttä työviikkoa. Olinhan ollut paikkakuntamme vapaaehtoiskeskuksessa jo vuosi samoissa tehtävissä, eikä seniorkansalaisten tunku opastuksiin ollut päätähuimaavan innokasta.

Meiltä on neljä vapaaehtoista vertaiskouluttajaa, aikaisemman kolmen sijaan. Se on hyvä.

Elokuun viimeisenä meillä oli tietoisku, jossa tarkoituksena oli kertoa syksyn ohjelmasta ja tukitiimin toiminnasta. Paikkakunnan lehdissä oli asiasta pari ilmoitustakin muutamaa päivää ennen tilaisuutta.

Uuden tukitiimiläisen oli määrä esittää ohjelma mahdollisesti paikalle saapuvalle porukalla, mutta hänen kuukauden kestävä ulkomaanmatkansa oli siirtynyt juuri elokuun loppuun. Hän oli tehnyt esityksen valmiiksi ja pyysi, että minä pitäisin sen hänen puolestaan. Ihanan rennon mökkikesän jälkeen olin täynnä tarmoa ja suostuin pyyntöön.

Sovittuna päivänä menin paikalle hyvissä ajoin tarkistamaan, että laitteet toimii ja mahdollinen apu on lähellä, jos jotain odottamatonta ilmaantuu. Väkeä alkoi tasaisesti virrata saliin. Hämmästykseni oli melkoinen, kun paikalle saapui lopulta 60 henkilöä, mikä on kaikkien aikojen ennätys tukitiimin tilaisuuksissa.

Olimme tehneet valmiiksi kyselylomakkeen, jossa kyseltiin tietokoneen käytöstä ja jonka mukaan pystyisimme jakamaan koulutusta haluavan porukan sopiviin ryhmiin. Mikään ei ole tylsempää kuin olla kurssilla se, joka ei osaa mitään ja kaikki muut tuntuvat tietävän kaiken. Toisaalta myös hitaimman mukaan eteneminen on puuduttavaa sille, joka haluaisi oppia enemmän ja nopeammin.

Sellaisia, jotka eivät olleet koskaan käyttäneet tietokonetta eikä hiiren käyttö ollut tuttua järjestimme alkeiskurssin, jossa lähdettiin hiiren käytöstä. Kurssipäiviä oli yhteensä kuusi kolmen viikon ajan ja ryhmiä oli kolme, koska opinhalukkaita oli peräti 22. Kurssilaiset olivat tyytyväisiä, koska nyt tietokone ei enää pelota. Moni olisi halunnut jatkaa seuraavalla kurssilla, mutta ne ovat jo täyttyneet ilmoitustilaisuuden jälkeen. Toisaalta me tukitiimiläiset olemme paikalla joka toinen keskiviikko, jolloin atk-luokan koneille voi tulla harjoittelemaan opastetusti.

Kolme alkeiskurssia saman päivän aikana oli meille vetäjille pikkuisen liikaa ja päätimme, että perus- ja jatkokursseja järjestämme korkeintaan kaksi samana päivänä. Yhtenä päivänä kukin kurssi kestää vain tunnin, koska käytäntö on opettanut, että vastaanottokyky ei enää ole parhaimmillaan, jos opetus kestää kauemmin.

Olimme sopineet, että kaikki 18 peruskurssilaista tulevat ensimmäisenä päivänä paikalle samaan aikaan ja siinä tilaisuudessa kerromme kaikille yhteisesti kurssin tavoitteista ja jaamme ryhmän kahdeksi. Paikalle ilmaantuikin vain kahdeksan innokasta ja opinhaluista. Huokaisimme helpotuksesta. Sellainen ryhmä on sopiva, eikä itsekään tarvitse koko päivää olla sisätiloissa.

Peruskurssin toisena päivänä luokkahuone oli yllättäen tupaten täynnä, eikä kaikille enää riittänyt paikkaa. Pari myöhässä tullutta jouduttiin käännyttämään takaisin. Olin onneksi tehnyt osallistujalistan ja tunnin aluksi sitten pitikin järjestellä ryhmä kahdeksi seuraavaa kokoontumiskertaa varten. Sen tunnin pidimme ankaran läksytykseni jälkeen koko porukalle hieman pidennettynä, koska alkujärjestelyihin oli tuhraantunut turhaa aikaa. Jokainen kirjoitti vielä itselleen oman ryhmänsä kurssiajat. Niille parille myöhästyneellekin ilmoitettiin  pääsystä kurssille.

Peruskurssi on nyt kokoontunut kahdesti ja jäljellä on enää kolme kertaa. Kuudes kurssipäivä on kaikille halukkaille yhteinen tilaisuus, jossa alan ammattilaiset esittelevät meille valokuvakirjan tekoa. Siitä varmaan pitää keväällä järjestää oma kurssinsa, koska valokuvat tuntuvat erityisesti kiinnostavan seniorkansalaisia.

Viimeisenä syksyn ohjelmassa on jatkokurssi, johon on ilmoittautunut 20 opiskelijaa. Jos kaikki muistavat tulla paikalle, niin sekin ryhmä täytyy jakaa kahdeksi. Luokkahuoneessa on 7 pöytäkonetta, mutta suurimmalla osalla on oma kannettava, joten kaikki ilmoittautuneet mahtuvat mukaan.

Minulla on vielä sen EIn kanssa opettelemista, mutta enköhän minä sitten joskus...