Huhtikuun lopulla jokakeväinen ilonaihe, jouluruusu puskee kauniit kukkansa voimalla karikkeen seasta. Kevättähdet antavat vielä hetken odottaa, mutta kohta ne peittävät koko kukkapenkin hennon siniseen kukkamereen.


 


Menimme Vapun viettoon mökille. Jäät lähtevät järvestä yleensä toukokuun ensimmäisinä päivinä, niin tänäkin vuonna. Kuvassa näkyvä sininen on vielä heikkoa jäätä, laituri jo kelluu vedessä, mutta muuten jää laiturin vieressä on vielä paksuhkoa.

 

  
Jää kestää vielä isonkin miehen painon. Vävykulta hakkasi meille pulahtamisavannon. Vasemman puoleisessa kuvassa avantoa vielä viimeistellään. Avanto oli jo hivenen suurempi seuraavana päivänä oikean puoleisessa kuvassa.


Telkkäparilla on oma allas.


Kotiin palattua ensimmäiset syksyllä istutetut tulppaanit ilahduttivat.


Tämäkin on jouluruusu.