Kahden vuoden ikäisenä prinsessa Kakkonen rakasti hunajalla siveltyä paahtoleipää. Äitinsä ei olisi ihan ylettömästi antanut neitokaisen syödä tuota herkkua, eikä toisinaan ollut ymmärtävinään, kun sitä pyydettiin. Taapero ratkaisi pulman opettelemalla sanomaan herkun nimen hitaasti tavuttaen: "Hu – na – na – lei – pää."

 

Mummon mies oli haltioissaan, kun hänen pieni tyttöystävänsä oli oppinut tavaamaan. Sitä ihmettä haluttiin kuulla kerta toisensa jälkeen. Velmu pappa halusi itsekin opetella tavaamisen taidon. Yritti ja yritti, mutta ei muka millään oppinut. Tyttö näytti mallia, mutta aina meni papalla väärin. "Onpa vaikeaa, opetapa minullekin", sanoi pappa.

 

"Juujihan minä opitin", sanoi Kakkonen kyllästyneenä.

 

"Hu – na – na – pää", sai pappa viimein lähes oikein tytön mielestä. Kuitenkin jo väsyneenä jumalaisen ihanan, mutta kovapäisen oppilaansa opettamiseen Kakkonen hyväksyi sitkeän yrityksen ja huudahti kannustavasti: "Hy-vä!"