Oltiin poikaystävän kanssa Tukholman risteilyllä. Aamupäivällä laivan saavuttua satamaan, lähdimme ylös vuorelle, jota olimme aikaisemmin ihailleet ja päättäneet vielä joskus mennä sinne. Olimme tutkineet kartasta kulkureittiä, kun äkkiseltään näytti, ettei sinne mikään helppo tie voi olla. Reitti löytyi hyvin. Mäellä oli ihania vanhoja taloja, puutarhoja ja satamäärin portaita. Kävi hyvästä päivälenkistä se. Laivalle palattua jalkoja särki, mutta ei yhtään kaduttanut.

Hoipuin väsyneenä hyttimme vessaan. Otin oven pielestä kiinni, kun hiukan pyörrytti. Vedin ovea perässäni kiinni ja ihmettelin, kun joku pisti hanttiin eikä ovi tahtonut sulkeutua. Samassa sormiini sattui vietävästi. Eihän oven kiinni laittaminen yleensä sormiin satu, ajattelin. Sitten tuli viesti aivoihin, että ota nyt ämmä se kätesi pois saranapuolelta karmin ja oven välistä. Ai, että sattui. Nyt mulla on keskisormi mustana. Enää ei ihan hirveästi satu, muuta kun silloin, kun teen jotain voimallista, kuten ravistelen mattoa tai täräytän käteni pöytään tai muuta sen kaltaista.

En koskaan lakkaa ihmettelemästä ja ihailemasta tukholmalaisten liikennekäyttäytymistä. Täällä Suomessa,  sarvikuonojen maassa harvoin, aniharvoin sattuu, että auto pysähtyy antaakseen jalankulkijalle tietä. Onneksi matkailu Tukholmaan on jo niin yleistä, että jospa mekin sitten joskus oppisimme. Toivon, että edes silloin jokainen suomalainen saisi sakot, kun ajaa suojatien eteen pysähtyneen auton ohi pysähtymättä. Ihan hyvästä opetuksesta käy se, jos osaa suhtautua sakkoihin oikein, sanoo omat oppirahansa maksanut mummeli.

Kotimatkalla nelosen ratikassa tapahtui sellaista, mitä minulle ei ole koskaan aikaisemmin sattunut. Olen sitä ikäluokkaa, jolle lapsena opetettiin antamaan istumapaikka vanhemmille. Vieläkin meinaan pompata ylös antamaan paikan, jos huoneeseen tai kulkuneuvoon astuu iäkkäänpuoleinen henkilö. Sitten muistan, että hetkinen, olen itsekin jo eläkeläinen, enkä sitten nousekaan, piruuttani.

Tungin siis vetolaukkuineni reppu selässä täpötäyteen raitiovaunuun. Nuori mies nousi ylös ja sanoi, että hänellä on nuoremmat jalat, hän voi seistä ja tarjosi MINULLE istumapaikan! Otin paikan kiitollisena vastaan. Samassa miehen puhelin soi ja hän vastasi siihen. Silloin huomasin, että nuori mies on virolainen. Eteläisessä naapurimaassa näköjään nuorisolle vielä opetetaan käytöstapoja. Suomalaisen nuoren en ole sitten oman nuoruuteni nähnyt ikinä antavan paikkaa vanhemmalle. Vähän iloani himmensi se, että minusta näkee jo kauas nopeasti ohi kiitänyt elämä.