Taidenäyttely Keravan Galleria Allissa osui ihan sattumalta silmiini. Olin aikaisemminkin käynyt keravalaisen Katja Saarion näyttelyssä, joten aivan tuntematon ei nuori taiteilija minulle ollut. Olisipa mielenkiintoista nähdä, mitä uutta hän on saanut aikaiseksi. Tuumasta toimeen, kamera matkaan ja menoksi. Saatuani luvan kuvaamiseen kiertelin saleissa ja tässä teillekin vähän maistiaisia.



Näyttely on nähtävissä enää muutaman päivän, sunnuntaihin 15.11. asti. Se on avoinna perjantaina klo 12-18 ja la-su klo 12-16. Galleria Alli sijaitsee viehättävässä puutalossa muutaman askeleen päässä Keravan asemalta.




Ihastuttavien satu- ja fantasia-aiheisten maalausten ja postikorttien lisäksi Katja Saarion näyttelyssä on myös mukeja ja seinälautasia.

 



En ole monen vuoteen lähetellyt joulukortteja, mutta sähköpostittomille voisi vuosikirjeen asemesta lähettää jonkun näistä.



Taidanpa hankkia itselleni ja poikaystävälle omat horoskooppimukit. Sitten ei poikaystävä varmaan vahingossakaan joisi MINUN mukistani. Ovat niin sopivasti eri värisiä meidän merkkimme.


Vai ostaisiko jouluksi hauskat jouluaiheiset mukit. Niistäkin löytyy kummallekin omansa.



Näyttelyn jälkeen halusin tietää enemmän Katja Saariosta. Sain tietää, että koko perhe on taiteilijoita. Isä maalaa ja äiti tekee keramiikkaa. Isällä ja tyttärellä on ollut yhteisiäkin näyttelyitä.

Katja Saario on opiskellut Pekka Halosen akatemiassa graafisen suunnittelijan tutkinnon ja kokopäivätoimisen korttibisneksen hän aloitti v. 2007 alusta. Kortteja myydään ympäri Suomea lahjatavara- ja sisustusliikkeissä. Keravalla niitä myy Kaunis Koti -sisustuskauppa kävelykadun varrella.

Jos näyttely alkoi kiinnostaa, niin kipikapi, aikaa enää viikonloppu.