Nuorena neitona minulla oli tapana ostaa joka tilistäni vuokaleivos ja pieni taidekirja, joskus kaksikin. Sitten aikanaan lapsenikin katselivat kirjoja kiinnostuneina. Osa sivuista irtosi, mutta en ole hennonnut hävittää niitä.



Nähdä taideteos omin silmin on aivan erilainen kokemus kuin katsoa sitä lehdestä, kirjasta tai valtavalta lakanalta. Jo teoksen koko ja mittasuhteet vääristyy kuvattuna tai painettuna.

Pieni Suomi, Helsinki, Ateneumin taidemuseo on saanut ainutlaatuisen tilaisuuden tuoda esille kattavan kokoelman yhden tunnetuimman taiteilijan teoksia. Taiteilija työskenteli aktiivisesti yli 70 vuotta. Pitipä hänen teoksistaan tai ei, näyttelyssä käy selväksi, että hän osasi myös piirtää ja maalata ns. perinteisesti, jota tavallinen tallaaja ymmärtää paremmin.

Picasso oli poikkeuksellisen lahjakas. Jo erilaisten tekniikoiden hallitseminen vaatii valtavasti kokemusta. Hän osasi ärsyttää, provosoida, avata uusia näkökulmia ja pakottaa ajattelemaan. Ajattelemaan mitä? Sitä, mitä päässä liikkuu – itse kullakin. Kaikilla ei liiku, tekipä kuka mitä ja miten tahansa. Omat pinttyneet käsitykset vellovat niin voimakkaina, ne ovat tärkeitä, niistä ei luovuta.

Taiteen lumo ja löytämisen ilo toteutuu, kun katselee ympärilleen avoimin mielin ja avoimin silmin. Pikkusen saa siristää silmiä välillä, ihan pikkusen saa siristää, kuten suosikkini ylikomissario Rauno Repomies saattaisi sanoa.



Suosittelen! Menkää! Jos teillä on ylimääräistä rahaa, ostakaa 328 sivuinen näyttelyluettelokirja.