Ei nyt sentään muotiblogi. Hesarin Nyt-liitteessä oli hauska kirjoitus muotibloggarin Pariisin matkasta, joka taas herätti muistelemaan nuoruudessa tekemiäni käsitöitä. Olen varmaan ennenkin siteerannut mummoani: ”Laiska töitään luettelee.” Ihana mummoni pilven reunalla varmaan antaa anteeksi, kun taas sorrun listaamaan tekemisiäni. Eihän minun lapsenlapseni muuten koskaan saisi tietää, että minäkin olen joskus tehnyt jotain.

Parikymppisenä kävin kesälomallani Suur-Helsingin Koteollisuusyhdistyksen kahden viikon mittaisen kudontakurssin Vihdissä, Seimelän naiskotiteollisuuskoulussa. Teorian lisäksi rakensimme loimen alusta loppuun. Jopa niidet valmistimme itse. Vaikeinta minusta oli polkusten sitominen, mutta sekin meni kunnialla. Kurssin aikana kudoimme kolme kangasta. Ensimmäinen oli matkahuopa, toinen työ oli pellavapyyhkeet rohdinpellavasta ja viimeisen työn sai tehdä oman valintansa mukaan. Matkahuopa on vieläkin hengissä samoin pellavapyyhkeet, ne hoitavat istuinalustan virkaa saunassa. Töillä on ikää 45 vuotta.

Silloin muotitietoinen nainen tunsi tweed-kankaat. Ehdotin opettajalle, että valinnaisena työnä haluaisin kutoa kalanruotokuvioisen pukukankaan, jollaisesta olin aina haaveillut. Opettaja jarrutteli intoani ja sanoi, että aloittelijalle pukukankaan kutominen on tosi vaativaa. Siinä kun pienikin virhe ja epätasainen kuteen lyöminen näkyy ikävästi. Hän suostui kuitenkin avustamaan ja sidokseksi valittiin murtotoimikas.

Kurssilta ei pitänyt saada todistusta, mutta opettaja pyysi minut yläkertaan, kirjoitti todistuksen ja sanoi, että jos haluan jatkaa jossain käsityöalan oppilaitoksessa, niin hän kirjoittaa minulle suosituksen.

Pukukangas oli minusta aivan ihana. Luonnonvaalea ja lämpimän ruskea villalanka olivat rakennusaineina. Tätini, joka on taitava ompelija, valmisti minulle kankaasta kävelypuvun. Kangasta oli aika niukasti, joten kaulus piti tehdä ruskeasta ostokankaasta, mutta sekin oli aivan ihana. Pidin pukua monta vuotta, jonka jälkeen äitini piti sitä monta vuotta, jonka jälkeen toinen tätini piti sitä monta vuotta ja viimein laittoi sen kirpputorilla myyntiin.

Toinen suuri urakka oli tämä neulottu kävelypuku. Jakku sini-valkoista kukonaskelkuviota ja hame yksiväristä sinistä neuletta. Tästäkin pidin kovasti. Silloin vaatteisiin laitettiin myös vuorikangas. Sen leikkaaminen ja ompeleminen oli minusta vaikenta.