Voi, että olen nauttinut näistä välipäivistä, kun ei ole tarvinnut lähteä minnekään - paitsi pilatekseen, hierojalle ja kampaajalle, mutta noita ei lasketa menoiksi, ovat pikemminkin tuloa. Olen ehtinyt lukea muutaman sivun yöpöydällä lojuvasta kirjasta ja hävittää muutaman luiskan valtavasta paperikasasta, joka on putkiremontin jälkeen odottanut käsittelyä ja johon uutta hävitettävää kertyy jatkuvasti.

 

”En ymmärrä, miksi sinulla aina on niin kiire!” sanottiin minulle, kun uuden vuoden aattona kysyin eräältä henkilöltä oliko hän saanut tietokoneensa toimimaan. Hän oli edellisenä iltana pyytänyt puhelimitse apuani. Olin laittamassa ruokaa läheisilleni, joten en pikaohjetta enempää ehtinyt häntä neuvoa. Seuraavana päivänä minulla ei ollut erikoisempaa kiirettä, mitä vähän siivoilin, mikä on erittäin epätavallista. Olisin silloin voinut tarjota apuani, mutta kysymystäni enempää en saanut sanottua, kun alkoi sen päiväinen huuto, vanhojen asioiden syytäminen ja syyttely.

 

Koska en tuntenut oloani kiireiseksi, jäin pohtimaan ja ihmettelemään retorista kysymystä, joka huudettiin minulle erittäin epäystävällisellä äänellä, etten sanoisi raivon vallassa. Ajattelin, että olipa uudenvuodentoivotus!

 

Keskityn yleensä tekemisiini niin intohimoisesti, etten kuule enkä näe mitään muuta. On minulla tekemättömiä töitä paljonkin, joita ei vikkeläkään henkilö ehtisi tehdä missään ajassa, en minäkään. Mutta että olisi kiire. Paljon tekemistä ja harrastuksia kyllä, mutta kiire tulee vain, jos lähtee tapaamisiin liian myöhään. Jos on sovittu tapaaminen, laitan puhelimen hälyttämään hyvissä ajoin, ettei tulisi kiire ja että ehdin valmistautua lähtöön mieluimmin liian aikaisin kuin liian myöhään. Jos joudun määräpaikassa odottamaan, se ei ole mielestäni niin paha juttu kuin jos itse myöhästyisin ja muiden aikaa tärväytyisi minun odotteluun.

 

Harrastuksia ja menoja minulla on paljon, mutta ne eivät ole pakkoa, vaan oma vapaaehtoinen valintani, johon minulla on täysi oikeus.

 

Ennen vuoden vaihdetta harrastukset ja vapaaehtoistoiminta hiljenevät vähäksi aikaa ja silloin on aikaa hoitaa muita omia asioita, jos jaksaa. Joskus on ihan hyvä vain olla ja levätä. Nyt on siis loma, mutta ensi viikolla jo alkaa vapaaehtoistyö, ensin hiljakseltaan, mutta helmikuusta lähtien jo kaksi kertaa viikossa.

 

Vapaaehtoistyön lisäksi minulla on erittäin aktiivinen oma elämä, jonka itse aikataulutan. Kukaan ulkopuolinen ei voi, eikä saa sanella määräyksiään. Läheiset ihmiseni ovat kaikkein tärkeimmät. Ainoastaan lastenlasten hoitopyyntöjen takia saatan peruuttaa ennalta sovittuja menoja ja järjestellä menot uusiksi, jos suinkin pystyn. Tarkoitan, että apua voi pyytää, mutta siitä ei saa loukkaantua, jos minulle ei auttaminen sillä hetkellä sovi.

 

Olen pikkuhiljaa opetellut sanomaan myös ”ei”. Jos apuani pyydetään epäsopivaan aikaan, on minulla oikeus kieltäytyä. Se ei tarkoita, että minulla olisi kiire, se tarkoittaa, että tällä hetkellä minulla on muuta tekemistä, enkä voi auttaa.

 

Vapaaehtoistyö on yleensä pitkäjänteistä sitoutumista, jossa sovitaan tietyt säännöt. Se ei yleensä ole epämääräistä ”rivien välistä lukemista, sitten kun sinulle sopii” -tyyliin. Sopimukset hoidetaan niin kauan, kun se on antoisaa molemmille osapuolille ja niistä pidetään kiinni. Vapaaehtoistyöntekijällä on myös muuta elämää, ystäviä, läheisiä, harrastuksia. Hänellä on oikeus vapaa-aikaan, jolloin sen toteuttaminen onkin helppoa juuri sopimuksen takia.

 

Vapaaehtoistyö on hauskaa ja mielekästä. Niin sen pitäisi olla. Jos siitä tulee epämiellyttävä olo ja paha mieli tai se alkaa ahdistaa, on syytä miettiä, miten sen sovittaa omaan elämäänsä toisin. Tekeminen ei tästä maailmasta lopu.