Vallattoman mummelin kotona on putkivuoto. Siellä siis on hallitsematonta kaaosta, joka toivon mukaan saadaan jotenkuten hallintaan. Tässä männä viikolla piti poiketa keittiökalusteliikkeessä tutkimassa, millaisia vaihtoehtoja nykyään on tarjolla.

Mummeli ei erikoisemmin välitä olla pyntättynä parhaimpiinsa. Tavanomainen tyyli arkipäivisin on farkut ja hieman reissussa rähjääntynyt fleecejakku. Kokonaisuuden komistaa reppu, jossa tällä kertaa oli asunnon pohjapiirustus, kun mummeli toiveikkaana asteli liikkeeseen. Komea nuori mies otti mummon ystävällisesti vastaan ja kysyi: ”Mitä mies?”

Välähdyksenä muistui mieleen tapaus, kun nuorena ja ihan kohtuullisen näköisenä kahden lapsen äitinä mummeli odotti asemalla junaa. Vierelle tupsahti mies, joka iloisessa huppelissa kysyi, että mihinkäs poika on matkalla?

Pitäisi varmaan vilkaista peiliin, ajatteli mummeli, suu loksahti auki ja vaivoin sai henkäistyä asiakaspalvelijalle: ”Minä olen kyllä tyttö.”

Nyt vuorostaan palveluhenkilö meni hämilleen mummon kommentista ja sanoi kohteliaisuutta tavoitellen: ”Kyllähän minä sen näen, minulla on vielä näkö tallella.”

”Jaa, minulla taitaa kyllä olla kuulossa vikaa tai vähintäin puuroa lienee korvissa. Anteeksi, mutta mitähän mahdoit äsken sanoa?”, kysyi mummeli.

Kalusteliikkeen komea nuori mies oli kysynyt, että mitä mielessä.