Äitini osasi loihtia ihania ruokia vaatimattomista aineksista. Olenkin kutsunut äitiä ruokataikuriksi. Omat taitoni ovat vaatimatonta luokkaa, mutta onneksi esikoiseni mies on perinyt taidon, joten toisinaan pääsen edelleen nauttimaan herkkuaterioista. On minulla ollut yritystä oppia valmistamaan ruokia, mutta kun joku on aina osannut tehdä parempaa, olen jättänyt erikoisuudet taitavimpiin käsiin.

 

Olisinko ollut seitsemän ikäinen. Kun ajattelin yllättää äidin tekemällä puolukkakiisseliä. Olin tarkkaan seurannut äidin toimia, joten periaatteessa tiesin kaikki valmistusvaiheet.

 

Puolukat olivat kiehuneet vedessä tarpeellisen ajan. Otin siivilän, jotta saan mehun talteen. En kuitenkaan löytänyt sopivaa astiaa, mihin mehun laittaa. Eipä hätää, ajattelin siivilöinnin jälkeen laittaa mehun takaisin kattilaan ja suurustaa kiisseliaineet siinä. Jopa perunajauhot olin jo valmiiksi sekoittanut kylmään veteen. Siivilä siis lavuaariin ja kattilan sisältö siivilään, niinkuin olin nähnyt äidin tekevän. Sitä en tiennyt, että äidillä oli siivilän alla toinen astia.

 

Järkytys ja pettymys oli valtaisi, kun huomasin ihanan puolukkamehun valuvan nopeasti viemäriin.

 

Äiti osasi olla kannustava, eikä enää lyönyt lyötyä. Puhki keitettyihin puolukoihin ripoteltiin sokeria ja ihan syötäväähän sekin oli. Ei tietenkään niin hyvää kuin puolukkakiisseli kerman kera.