Selailin kurssitarjontaa Talkoorenkaan kurssiopasta. Jaa, blogikurssi, mielenkiintoista! Mikä on blogi? Sanan olin kuullut. Kaikkihan nykyään, poliitikkoja myöten kirjoittelevat internettiin päiväkirjaansa.

Minä en ainakaan ala kirjoittaa päiväkirjaani kaiken kansan luettavaksi, päätin. Ilmoittauduinpa kuitenkin kurssille, jotta vapaaehtoisena ikäihmisten tietokonetuutorina ainakin tietäisin, mistä on kyse, kun puhutaan blogista.

Miksi haluan perustaa blogin

Miksi haluan perustaa blogin, kysyttiin kurssilla. Haluanko? Olinhan tullut kurssille vain selvittääkseni, mikä on blogi? No, pitääpä miettiä miksi. Vaikeaa. Enhän ole oikeastaan minkään alan tietäjä. Mitä minulla on sellaista sanottavaa, joka voisi kiinnostaa jotain tuiki tuntematonta. Ja entä sitten? Onko silläkään minkään valtakunnan merkitystä. Alan ihan oikeasti miettiä, miksi haluaisin perustaa blogin.

Harrastukset tai aiheet, joista voisi kirjoittaa blogissa

Kasvit, tulee ensimmäiseksi mieleeni. Onhan minulla jo useitakin kasviharrastajien verkostoja, joissa voin vaihtaa mielipiteitä samanmielisten kanssa. Voisiko siitä löytyä vielä jokin mielenkiintoinen lähestymistie päiväkirjakirjoitteluun?

Atk? Siitäkin piiristä olen jo löytänyt samanmielisiä. Onko minulla mitään uutta annettavaa sillä sektorilla? Tuskin.

Vapaaehtoistoiminta ylipäätään? Liian pitkä tie päiväkirjanomaiseen tekstin tuottamiseen.

Yksinäisyyden torjunta? Ei todellakaan. Jo nykyisten ystävien tapaaminen ja ystävyyssuhteiden ylläpito vaatii ponnisteluja. Sitäpaitsi viihdyn ihan hyvin omissa oloissanikin – välillä.

Vaikuttaminen? Ei kiinnosta.


Muuta pohdittavaa

Päätän kuitenkin kirjoittaa ensimmäisen blogisivuni rakkaimmasta harrastuksestani, puutarhanhoidosta. Jo blogisivun nimeäminen on haaste. Mikä nimeksi? Miksi?

Entä kirjoitanko omalla nimelläni vai nimimerkillä? Mieleen tulee jo nykyinen roskapostin määrä. Omalla nimellä kirjoittaminen ei houkuttele. Päätän kätkeytyä nimimerkin taakse. Olisiko nimimerkki yleinen vai vain perhepiirin tiedossa? Salasanakin pitää miettiä, jotta muistaisi sen, eikä se olisi helposti arvattavissa.

Mikä olisi blogialusta? Tässä löytyy lukematon määrä vaihtoehtoja, enkä vieläkään tiedä, mitä haluaisin. Kurssin taustavaikuttaja helpotti kuitenkin valintaa, joten aloitimme tutustumalla valmiisiin tarjolla oleviin blogipohjiin. Valitsin vuodatus.net-sivuilta yhden neljästä, enkä ole vielä tänä päivänä ajatellut oman blogipohjan suunnittelua. Tuskin osaisinkaan toteuttaa sellaista.

Kurssilla tuli paljon sellaisia käsitteitä ja ajatuksia, joita vieläkin kypsyttelen, enkä välttämättä ymmärrä sittenkään, mistä on kysymys.

Blogikirjoittelun harjoittelua

Eräs kurssin ahaa-elämys oli, kun opin linkittämisen. Olen vieläkin haltioissani tästä uudesta oppimastani taidosta. Haluaisin vielä oppia tekemään linkin, joka aukeaa uuteen ikkunaan. Kuvien lisääminen blogiin oli helppoa, koska osasin sen ennestään.

Eräs kurssin tehtävistä oli kirjoittaa mielipideteksti jostain aamulehden otsikon aiheesta, kolme kappaletta, mielipiteitä herättävää. Tein työtä käskettyä, mutta en erityisemmin ole sen lajin osallistujia. Mitä väliä minun mielipiteelläni on jostain ajankohtaisesta. Noitahan saa lukea kyllästymiseen asti. En julkaissut tekstiäni.

Kaikkia kursseilla saamiani oppeja ja ajatuksia pohdittuani, sain yhtenä yönä (olen yökirjoittaja) päähäni, mistä haluan kirjoittaa.

Aikaisemmin öisin tuli ikäviä ajatuksia, jotka halusin kirjoittaa pois vaivaamasta mieltäni. Ne kirjoitin vain itselleni. Nyt blogikurssilla löysin yllättäen iloisia asioita, jotka halusin jakaa perheelleni ja samanmielisille. Halusin kirjoittaa muistiin lasten ja lastenlasten tärkeinä pitämiäni sanomisia sekä muistoja omasta lapsuudestani.

Palautteen saaminen, mieluimmin positiiviseen vivahtava, on yksi blogikirjoittelun mielihyvää tuottava elementti. Omalta lapselta saatu kannustava palaute, jossa haluttiin lisää muisteluita, oli jo sellainen viesti, että vaikka kukaan muu ei lukisi näitä juttujani, niin kirjoitanpa niitä sitten muistiin omille lapsilleni ja lastenlapsilleni. Yllättävää on, että joku aivan vieraskin henkilö on eksynyt sivuilleni, miksi ja miten on mysteeri, ja antanut palautetta on hämmästyttävää, imartelevaakin.

**********

Tämä kirjoitukseni julkaistiin 1.12.2008 Enter ry:n jäsentiedotteessa Ikinörtti 4/2008 ja kotisivulla. Tuossa kirjoituksessani en maininnut sanaakaan kannustavasta ja ihanasta opettajastamme, joka omalla persoonallisella tavallaan sai minut tarttumaan ajatusteni kynään. Ope-parka revittäisiin käsistä kurssittamaan mummeleita, koska keväällä on jo odotettavissa uusi kurssi, jonne mahtuu vain kuusi oppilasta.

Oma äitini aikoinaan kertoi minulle elämästään. Lapsena kuuntelin niitä mielelläni. Yritin saada häntä kirjoittamaan tai edes sanelemaan tarinoitaan. Olisin kirjoitellut niitä sitten puhtaaksi. Aina se jäi, kun oli muuta tekemistä. Nyt se on liian myöhäistä. Alzheimerin tauti on tyhjentänyt äidin sanavaraston ja muistin.