Satujen lukemisen lisäksi minulla on ollut tapana laulaa lapsilleni ja lastenlapsilleni kansakoulussa opittuja lauluja, joita ei nykyään juurikaan kuule: Minä hiihtelen hankia hiljakseen tai Sä metsäpuro iloinen, mi riennät yhä vain...

Erityisesityksenä suurella tunnelatauksella olen pienokaisille esittänyt Oskar Merikannon Louhi ylistää tyttärelleen Väinön suuruutta (Oopperasta ”Pohjan neito”.)

”Muista, muista! Suur on Väinö, kuulu, mahtava, mainehikas,
Muista, muista! Suur on Väinö, jalo, lempeä, laulurikas.
Lauluin voittavi vaskivuoret, lauluin pirstovi paadet suuret,
lauluin voittavi vanhat, nuoret, lauluin liekkihin saa sydänjuuret,
lauluin lainehet kiihdyttää, lauluin vihaiset viihdyttää.
Mainen rikkaus muuttuu, vaihtuu. Taitoja uusia tarvitaan.
Työtkin suuret unhohon haihtuu, Väinön kannel ei milloinkaan.”

Kuopus on lapsena ollut musiikkiluokalla, joten hän arvostaa tällaista kaunomusisointia. Myös Kuopuksen Nelonen ja Vitonen pyytämällä pyytävät minua laulamaan kerta toisensa jälkeen. Viimeksi Nelonen (4 v) lauluja tilatessaan sanoi, että ei sitten sitä pelottavaa viidakkolaulua iltasadun jälkeen. Tarkoitti vähän uudempaa: Vaara vaanii viidakossa ain.

Loppiaisen jälkeen päiväkodissa oli vajaa miehitys, joten pääsin pariksi päiväksi Nelosen ja Vitosen hoidettavaksi. Prinssi Vitonen (1,5 v) sanoi: ”Sysiin!” (Syliin! suom. huom.) Viittasi ulos ja jatkoi: ”Lintu lentää.” Otin pojan syliin, istuin sängyn reunalle ja katsottiin ikkunasta oravan hyppelyä puussa ja lintujen lentelyä. Siinä sitten laulaa luritin ”Kas kuusen latvassa oksien alla...” ja ”Talitintti maaliskuulla..” Vitonen ihastui lauluihin ja pyysi: ”Laula ovara”. Talitintti laulun titityyhyn hän itsekin osallistui suu supussa.

Esikoisen teini-ikäisiin Ykköseen ja Kakkoseen eivät lauluni enää kolahda, vaan tyrmäävät yritykseni alkuunsa: ”Mummi, please!”

Nelonen oli pari päivää sitten matkalla uimakouluun äitinsä ja ystävänsä kanssa. Tuli puhe mummeista. Kaverin kaverilla on mummi, jolla on sama etunimi kuin minulla. Kaveri ei kuitenkaan osannut antaa mitään erityiskuvausta tälle samannimiselle. Nelosellapa tuli heti mieleen määritelmä, jota olisi vaikea ylittää. Ääni ylpeyttä tihkuen hän totesi: ”Mutta minun Pirkko-mumminipa osaa laulaa ihania lauluja.”