Rakkaus on ja pysyy. Välillä se muuttaa muotoaan, välillä se on kateissa, mutta ei se häviä minnekään, jos annamme sen tulla, jos annamme sille tilaa.

Istun autossa. Olen juuri päässyt kotipihaan. Radiossa alkaa soida ihania muistoja herättävä kappale, Lionel Richien Hello. Aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta.

Muistan. Jään istumaan autoon, kyyneleet virtaavat poskilleni samalla tavalla kuin ensi treffeillämme, kun havahduin kuuntelemaan samaa kappaletta. Silloin valtava rakkauden tunne vyöryi lävitseni. Tuohon mieheen halusin tutustua paremmin. Tuo mies tuntui niin omalta, läheiseltä. Hän ihmetteli kyyneleitäni. Onko kaikki hyvin? En muista, että olisin 13 vuotisen yhteiselämämme aikana itkenyt kuin sen ensimmäisen kerran tuon miehen takia, epävarmana siitä onko tunne yhteinen.

Sen jälkeen olen monta itkua itkenyt kaipauksesta. Vielä yhdeksän vuoden jälkeen ikävä välillä kouraisee niin syvältä ja kostuttaa silmät. Elämäni mies pitää minusta huolta tarkkailemalle levollisena, kuten aina, lähes pilvettömältä taivaalta.

Olen onnellinen, että olen saanut ja saan rakastaa.

Lisätty 6.4.2009

Minulle on jäänyt mieleen runo, jonka kuulin kauan sitten nuorena, ystävättäreltäni. Kirjoittajasta ei minulla ole harmainta aavistusta. Runon kolme viimeistä lausetta tulee minulle aika ajoin mieleen, kun olen miettynyt rakkauden olemusta etenkin miessuhteissa sekä sanojen rakastua ja rakastaa eroja -  ja mitä rakkaus on.

Älska glömma och förlåta,
Det är livets stora gåta.
Den som älskat kan ej glömma.
Den som glömt ej älskat har.
Den som älskade och glömde visste ej vad kärlek var.