Mummelista on kiva käydä lastenteattereissa, joten sain lainata Kolmosta nukketeatteriesitykseen. Hain neidon tarhasta ja hän esitteli ylpeänä askartelemaansa autoa. Ajajan paikalla on hänen kuvansa ja pelkääjän paikalle hän oli piirtänyt isänsä. Auto luovutettiin minulle kannettavaksi kaikkien kassien ja reppujen ohella.

Putkiremontin jälkeen ajattelin, että yritän olla keräämättä yhtään turhaa tavaraa pölyä keräämään. Mummoille sellainen päätös on melkoisen ylivoimainen, mutta yritys on hyvä. Auton ihailemisen jälkeen laitoin sen vaivihkaa Kolmosen kassiin. Eihän lapsen kotiväkikään ollut nähnyt askartelun tulosta.

Nukketeatterin jälkeen oli treffit Esikoisen kanssa lapsen luovutuksen tiimoilta. Kassit ja reput pääsivät omiensa luo. En lähtenyt heti omalla autollani liikkeelle, koska jäin tutkimaan vastapäisestä ikkunasta toimiiko huollossa vaihdettu etusumuvalo.

Esikoinen palasi juoksujalkaa hädissään takaisin autoni luo ja ajattelin, että joku tärkeä asia jäi vielä toimittamatta, kuten olikin. Kolmonen oli vilkaissut kassiinsa ja parahtanut epätoivoisesti, että tämä autohan oli mummille. Tärkeä asia tuli siis toimitettua ja äiti näytti helpottuneelta. Olen nyt kahden auton loukussa.

Auto sai kunniapaikan ikkunalaudalla, josta kaikki viherkasvit ovatkin kuolleet.

1240522455_img-d41d8cd98f00b204e9800998e