Sain ennakkoon kaksikin kutsua erilaisiin ystävänpäivätilaisuuksiin. Ensimmäinen ja tärkein kutsu oli Kolmosen päiväkotiin. Peruutin jopa yhden ikäihmisten opastustilaisuuden, jossa minua ei välttämättä tarvittu, että pääsin leikkimään päiväkotiin. Lapset olivat leiponeet herkkuja.

Jokainen lapsi sai kutsua enintään kaksi vierasta. Kutsua esittäessä Kolmonen sanoi, että hän olisi kutsunut myös toisen mumminsa, mutta tällä on aina niin paljon menoja ja matkoja, että päättikin kutsua vain minut, koska minulla ei niitä niin paljon ole. Yritin vähän, että onhan minullakin kaikenlaista, mutta onneksi huomasin hyvissä ajoissa laittaa jarrut. Oikeasti! Haluan, että minut kutsutaan lasten tapahtumiin. Vaikka olenkin sitoutunut vapaaehtoistoimintaan, siinäkin pitää osata tehdä valintoja, ettei aja itseään ihan väsyksiin.  

Toinen ystävänpäiväkutsu oli Talkoorenkaaseen, jossa leivos-kahvittelun lisäksi saimme Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminnan 50-vuotisjuhlakorun, jonka on suunnitellut koruseppä Maria Suikkanen. Se on mielestäni kaunis ja ylpeänä laitoin sen heti rinnuksilleni.



Miten mitataan työtunnit? Mitä on työ? Onko työ vain sitä, mistä maksetaan tekijälle palkkaa? Ja mitä taas on palkka? Voiko palkka olla pelkkä hyvä mieli?

Leikki on lapsen työtä, koulunkäynti koululaisen. Mitä vapaaehtoiset tekevät, koska heille ei makseta palkkaa. Onhan eläkeläisillä tietysti eläketulo, kuten minullakin, tekipä sitten mitä työtä hyvänsä tai on tekemättä. Muut vapaaehtoiset, jotka eivät ole työssä, saattavat saada toimeentulotukea.

Tuo nyt ei liity mitenkään ystävänpäivään, mutta jäin miettimään asiaa siksi, että Raha-automaattiyhdistykseltä oli tullut nettikysely mm siitä, paljonko teet vapaaehtoistyötä kuukaudessa.  Muiden kysymysten lisäksi vastasin työtuntikyselyyn, että en laske tuntejani, mutta niitä on paljon, vähintään 40 tuntia/kk.

Tämä viikko on ollut tavattoman vilkas, melkein stressiä poden. Sitten aloin laskea tämän viikon tunteja, koska yht'äkkiä 40 kuukaudessa tuntui aika vähäiseltä. Karkeasti laskettuna sain tämän viikon vapaaehtoistyötunneiksi 30. Siis viikossa.

Päätin ottaa vähän rennommin ja aloin lukea aamulehteä. Lauantain lehdessä on horoskooppi, jonka luen aina kevennyksenä. Se lupasi minulle tällaista: Olet loman tarpeessa, mutta malta vielä hetki. Pian pääset nauttimaan hyvästä seurasta vailla kiireitä. Älä unohda kertoa läheisillesi uusista suunnitelmista. Heitä mustasukkaisuus romukoppaan.

Että sellaista.

Hyvää Ystävänpäivää Teille kaikille!