Näytänkö muka tiukkapipolta? Näköiskuvan piirsi Nelonen (6 v). Minun piti istua mallina hievahtamatta. Silmääkään ei saanut räpäyttää, vaikka kuinka olisi naurattanut, oli se niin totisen näköistä puuhaa. Myös Nelosen äiti, Kuopukseni sai näköiskuvan itsestään. Hyviä kuvia kumpikin ja mallin tunnistaa niistä.

Tiukkapipoksi minua nimitti eräs herrasmieheksi itseään luonnehtiva henkilö raitiovaunupysäkillä tässä männäpäivänä.

Tapauksen kulku. Kiiruhdin sateessa raitiovaunupysäkin katokseen, jossa istui mm kaksi hieman maistissa olevaa itseni ikäistä miestä. Toinen kääntyi katsomaan minua ja sanoi: ”Siihen tuli kaunis nainen.” Imartelihan se.

Sitten hän jatkoi napittaen minua silmiin: ”Sinulla on kyllä jäänyt nuoruus elämättä.” Hämmästyin ja heittäydyin juttusille: ”No, mistä sinä sen tiedät?”  Vastasi: ”Sen näkee kasvoistasi, olet tiukkapipo”.

Hiukan närkästyneenä vastasin, että hän ei tiedä minusta yhtään mitään. ”Minä tiedän ja osaan lukea ihmisen kasvoista enemmän kuin arvaatkaan”, sanoi ja jatkoi: ”Minä muistan sinut. Olen tanssittanut sinua Neckarissa ja Seurahuoneella.” Johon minä, että ei pidä paikkaansa. Mies toisti uudelleen: ”Minä muistan sinut hyvin, mutta sinä et enää tunne minua, koska olen muuttunut komeammaksi.”

Minua alkoi hymyilyttää. Miehen kaveri osallistui jo sovittelevana osapuolena väittelyymme ja muita pysäkillä seisovia keskustelumme tuntui myös huvittavan. En tiedä olisiko siitä kehkeytynyt kunnon väittely tyyliin eipäs, juupas, mutta raitiovaunu tuli ja poistuin näyttämöltä.

Kirjoittamisen verran asia vaivasi minua, kun jäin miettimään millaista olisi elämättä jäänyt nuoruus. Mielestäni minulla on ollut aivan mahtava elämä, lapsuus ja nuoruus mukaan lukien. Tosin ei se ole ollut rientämistä juhlasta juhlaan viina- tai huumehöyryissä, mutta yhtä kaikki täysillä elettyä on se ollut iloineen ja murheineen.

Mikä sitten teki kiltistä punastuvasta tytöstä tiukkapipoisen akan? Ehkä nyt voin kuitenkin jättää itseoppineen psykologin analyysin omaan arvoonsa. Sain vaivanneen asian pois mielestäni kirjoittamalla, joten sen voi hyllyttää ja unohtaa. ”Joo-o, kyllä”, sanoisi Vitonen (3 v).