Talvella harjoittelin konttineuletta ensimmäisen kerran elämässäni. Ensimmäinen harjoitelma oli konttineuleinen huivi.

Minusta se oli niin hauskaa, että ajattelin kokeilla, miten malli taipuisi sukan varreksi. Sain työn johonkin vaiheeseen, mutta sitten tuli uskon puute. Varsi ylti juuri ja juuri sääreni ympärille, mutta sukasta näytti tulevan jättiläiselle sopiva. Neuloin ja purin, neuloin uudelleen ja purin. Lopulta jätin työn keskeneräisten laatikkoon. Syksyllä otin työn jälleen esille ja sain sukat viimein valmiiksi. Eivät ne kovin kauniilta näytä ja vieläkin ovat hivenen suuret, mutta varmaan ensimmäisessä pesussa kutistuvat :)

Varsiosa on tosi paksua lankaa, joka loppui kesken. Kärkiosaan löytyi sopivan vahvuista kaksinkertaisena, joten tällaiset niistä sitten tuli.



Tässä kuvassa saa ehkä hahmoteltua, miten konttineule etenee.