Aamulla kukonlaulun aikaan starttasi bussi kohti Tallinnaa mukanaan 48 innokasta käsityön ystävää. Meriaamiaisen jälkeen siirryimme kokoustilaan, joka oli varattu meille laivamatkan ajaksi käsitöiden tekemiseen. Matkan vetäjä haastoi meidät neulomaan etiopialaisvauvoille nuttuja ja sukkia.

Alkuperäinen haaste ja nutun ohje löytyy täältä


Matkan järjestäjän valmiita mallinuttuja

Laivan saavuttua satamaan kiidätti bussikuskimme meidät Sakuhalliin Martinmarkkinoille, jossa riitti ihasteltavaa.


Hipelöitävän ihastuttavia puuesineitä.


Nahkaisia kännykkäkoteloita, lompakoita, silmälasikoteloita ym


Tietysti upeita lankoja, joita ei koskaan ole liikaa.


Yleisnäkymä Martinmarkkinoilta.


Ostokseni markkinoilta: leikkuulauta ja lankoja.

Seuraavana päivän pääkohde oli käsityötukku Karnaluks, jossa myydään kaikkea mahdollista käsityöhön liittyvää. Ensikertalaiselle näky oli hämmentävä eikä ilman etukäteistutustumista olisi osannut päättää, mitä ostaa.

Lankoja oli valtavasti, mutta tällä kertaa ajattelin pitää pään kylmänä ja vain katsoa tarjontaa. Kotona on lankoja, vaikka muille jaettavaksi ja olinhan jo edellisenä päivänä sortunut niitäkin hankkimaan lisää. Olenpa tyytyväinen itseeni. Päätös piti – kerrankin.


Ostoksiani Karnaluksista: Silmukkamerkkejä, palmikkoneuleen apupuikot, puikon suojuksia ja pitimiä, neuleharja, heijastinnauhaa, -lankaa ja ommeltavia kangasheijastimia.

Kuvan punaisia muoviesineitä (vasemmassa alareunassa) on ollut minulla jo vuosia, enkä muistanut niiden käyttötarkoitusta. Kaupassa löysin kuvallisen ohjeen vempaimelle. Niihin on näppärä kieputtaa erivärisiä lankoja neulottaessa kirjoneuletta.

Puikot heiluivat vimmatusti sekä meno- että paluumatkalla ja eräillä hotellihuoneessakin. Nuttuja ja sukkia valmistui kiitettävästi. Tässä oma vastaukseni haasteeseen.



  Lisää matkakuvia löytyy täältä