Tästä se lähti
eli kirjahyllyssä luiskahteli epämääräinen pino Japanilaisen kulttuurin ystävien jäsenlehtiä, joita en  raaskinut hävittää. Keväällä kirjansidontakurssilla pääsin kuuden kirjan sidonnassa vaiheeseen, jossa kirjoista puuttui esilehdet ja kannet. Kurssi jatkui syksyllä. Esilehdet ja kannet valmistuivat.


Keskellä kuvaa on näyte kirjasta, jossa on esilehdet. Oikealla kansipahvit on yhdistetty selkäosaan ja kirjan selkään liimattu kluutti. Kuvassa vasemmalla kirjapinon kansista puuttuu enää loppusilaus.

  
Liimasin kansipahviin yhdistyksen erään vuoden kalenterin kuvia. Kuvassa kirjojen etukannet. Kirjojen takakannet.

  
Lasten laulukirjan olin korjannut aikaisemminkin, mutta ahkerassa käytössä oli suositusta kirjasta irronnut sivuja. Purin kirjan alkutekijöihin ja korjasin revenneitä sivuja vahvikemateriaalilla. Ompelin sivut uudelleen vahvemmalla langalla. Vanhat kannet käytin uudelleen ja vahvistin niitä kluutilla. Ahkera käyttö näkyy, mutta saakin näkyä.
Kirja on nyt tukevammassa kuosissa kuin alunperin.

Viime tunnilla harjoittelin pitkäsidosta, jossa pehmeät kannet tehdään ensin valmiiksi ja sivut ommellaan samanaikaisesti kansiin. Kansiksi liimasin kluutin kummallekin puolelle palat entisistä verhoista. Liimaaminen on aika sottaamista. Liimattu kluutti käpertyi, enkä saanut sitä yhdistettyä kankaaseen siististi. Lopputulos ei tyydyttänyt alkuunkaan, koska kluutti pilkisti ikävästi vinoon liimaantuneen kankaan reunoilta. Ensin ajattelin, että olkoon epäsiisti tämä ensimmäinen. Kokenut kurssikaveri kuitenkin ehdotti, että leikkaisin kannesta epäsiistit kohdat, jolloin kannet luonnollisesti pienenivät, joten sivutkin piti leikata pienemmiksi. Lopputuloksesta tuli ihan siedettävä. Hyvä, että kuuntelin kurssikaverin ohjeita. Myöhemmin virhe olisi harmittanut ja siten työ olisi mennyt ihan hukkaan.

  
Pitkäsidoskannen etupuoli ja takapuoli


Kirjan sisältä