Ykkösen koulun wanhat olivat lähdössä risteilylle Tukholmaan. Joukkoon tarvittiin valvojia ensisijaisesti nuorten vanhemmista. Kovin paljon ei tuntunut olevan tunkua kyseiseen tehtävään. Esikoiseni oli ollut valvojana jo lukion ensimmäisen luokan risteilyllä, eikä hänkään ihan riemusta kiljuen ollut lähdössä, vaikka houkuttimena oli ilmainen matka, illallinen ja yksi aamiainen.

Ykkösen risteilyohjeita lukiessa heitin ajatuksen, että minä voisin lähteä valvojaksi ensimmäistä kertaa elämässäni, jos Esikoinenkin lähtisi. Olin ihan varma, että ei tällaista fossiilia edes kelpuutettaisi vaativaan tehtävään, mutta olin väärässä. Olin oikeastaan aika ylpeä, kun Ykkönen suostui edes ehdottamaan minua ja äitiään ja koulukaverit olivat lievästi ihmeissään mummovalvojasta. Minusta taas on aika erikoista, vai onko peräti tavallista, että yli 70 nuoren vanhemmista vain kaksi oli ilmoittautunut tehtävään. Loput kahdeksasta valvojasta oli oppilaiden tai heidän vanhempiensa serkkuja, äidin veljen tyttöystävä, näiden serkkujen kavereita ja yksi mummo. Eikö vanhempia kiinnosta, eikö ole aikaa, häpeävätkö oppilaat vanhempiaan vai eivätkö halua heitä häiritsemään juhlintaansa?

Viimein koitti risteilypäivä. Oppilaille oli ennen matkaa annettu laivan järjestyssäännöt ja heiltä oli saatu sitoumus noudattaa myös koulun omia pelisääntöjä. Jokaisella valvojalla oli kymmenen valvottavaa. Ykkönen oli käyttänyt vaikutusvaltaansa ja saanut koulun matkanjärjestäjät sijoittamaan minun ryhmääni ”helppoja” nuoria.

Jo vastaanotto ennen laivaan astumista oli aivan ainutlaatuinen kokemus. Laivan järjestyksenvalvoja otti ryhmän vuorollaan, käski riviin seinän viereen ja piti sotilaallisen puhuttelun käyttäytymissäännöistä ja tutki oppilaitten laukut. Mukaan ei saanut ottaa alkoholijuomia eikä cd-soittimia. Jos niitä oli, ne poistettiin. Joillakin oli ollut, koska isot ostoskärryt olivat puolillaan juomia. Minun ryhmäni läpäisi tarkastuksen kiitettävästi.

Puhuttelussa kävi myös selväksi, että me valvojat olimme lähes styrankeja ja meitä oli toteltava, tai muuten järjestyksenvalvoja itse tulee esiin ja silloin viimeistään ei ole muuta mahdollisuutta kuin totella. ”Tässä on valvojanne. Ilman häntä ette olisi päässyt edes laivaan.” ”Hyvä mummi!” kuului jonosta ja pelkäsin, että Ykkönen ei edes pääse laivaan niskottelun takia.

Matka meni mukavasti ja Tukholmassa käytiin shoppailemassa. Oppilaat ilmoittautuvat sovittuun aikaan valvojille ja niin alkoi kotimatka. Esikoinen veikkasi, että porukka on varmaan jo aika väsynyt eikä jaksa enää paluumatkalla juhlia kovinkaan myöhään.

Esikoisella ei ole ennustajan lahjoja. Aamuyöstä hyttimme ovelta kuului napakka koputus. Olimme kaikki neljä valvojaa sikeässä unessa, enkä ensin ollut varma, mistä koputus kuului. Höristelin korviani ja kun olin varma, että juuri meidän hyttimme ovelle koputetaan nousin ensimmäisenä sängystä katsomaan, mikä on hätänä. Juuri, kun olin avaamassa ovea, avattiinkin se omilla avaimilla hytin ulkopuolelta.

Luulin unen pöpperöisenä, että hyttiä tullaan siivoamaan. Oven takana oli kuitenkin kaksi laivan vartijaa, joista toinen kysyi tiukalla äänellä, että onko tämä valvojien hytti. Myöntävän vastauksen saatuaan hän kysyi minulta olemmeko kaikki valvojia. Mitäpä minä siihen muuta kuin myöntelemään. ”Kaikki ulos sieltä sitten valvomaan valvottavia!” tuli ankara määräys. ”On tullut valituksia liian kovasta metelistä.”

Laitoin fleecejakun yöpaitani päälle ja tein lähtöä käytävälle. Esikoinen siihen, että laita äiti nyt edes housut jalkaasi. Kiltisti taas tottelin, hyppäsin farkkuihini ja lähdin paljain jaloin käytävälle. Hytin avaimen huomasin kuitenkin hässäkässä ottaa mukaani . Muutkin valvojat tulivat perästä ja pian kaikki seisoivat huuli pyöreänä käytävällä ihmettelemässä, mitä pitäisi tehdä.

Järjestyksenvalvoja: ” Katsotte, että kaikki menevät hytteihinsä ja ovat hiljaa. Te seisotte käytävillä niin kauan, että olette varmoja ettei kukaan lähde enää minnekään! Kymmenen minuuttia ei riitä.”

Iso lauma lapsukaisia tuli vartijoiden saattamina hyttiosastolle ja alkoi vahtiminen, että jokainen löysi tiensä ainakin johonkin hyttiin. Hetken päästä tuli hiljaisuus ja kaikki tuntuivat rauhoittuneen. Seisoimme käytävällä kuulostelemassa ja pian hyttien ovia varovasti raoteltiin siellä täällä ja joku uskalikko yritti livahtaa taas ties minne. Tiukat valvojatätöset käännyttivät  huimapäät kuitenkin takaisin hytteihinsä. Hämmästyin, kun isot nuoret miehet tottelivat kiltisti eivätkä yhtään yrittäneetkään vastustella.

Vartija tuli vielä kerran kuittaamaan kierroksensa ja oli ilmeisesti tyytyväinen, kun näki meidät valvojat edelleen käytävillä.

Minua huvitti, kun vartija oli sanonut, että 10 min ei riitä. Oikeassa hän oli. Moneen otteeseen veijarit olisivat vielä halunneet jatkaa juhlintaa, mutta lopulta laskeutui jonkinlainen hiljaisuus ja myös me valvojat palasimme hytteihimme. Korvat höröllä tarkkailimme tilannetta jonkin aikaa. Pientä ääntä kuului jostakin, mutta meistä se ei ollut häiritsevää, joten painuimme pehkuihin jatkamaan untamme.

Työelämässä risteilykiintiöni oli täyttynyt äärimmilleen, enkä olisi uskonut, että ihan vapaaehtoisesti lähtisin valvomaan laivalle koululaisia. Nuoret olivat kuitenkin mukavia, vaikka äänenkäyttö olikin aiheuttanut valitusryöpyn ja saanut laivahenkilökunnan liikkeelle. Minusta risteily oli onnistunut ja ainakin minulle jäi ihan hyvä mieli. Toivon, että myös nuoret nauttivat matkastaan.