Kolmonen on innostunut jalkapallosta, jossa hän on jo varsin taitava. Tavoitteet on korkealla ja hän innoissaan selittikin:

- Jos pääsee jalkapallomaajoukkueeseen, voi voittaa kupoleja.



Kesällä mökkipaikkakunnallamme oli jalkapalloleiri ja siellä neito oppi lisää hienouksia. Kuvassa taidonnäyte maalikoneesta.

Tyttö kaatui kotipihalla, mutta harkkoihin piti päästä, vaikka kättä jomottikin. Urheasti hän kesti koko treenin, jonka jälkeen äiti päätti kuitenkin viedä tytön lääkäriin kättä näyttämään, koska tytöstä näki, että kaikki ei ollut ihan kunnossa.

Lääkäri kysyi, että sattuuko.

- No vähän, sanoi tyttö.

Äiti oli sitä mieltä, että jospa kuitenkin käsi kuvattaisiin. Lääkäri selitti, että jos siellä olisi murtuma, niin kyllä se sattuisi enemmän kuin vähän, mutta suostui kuitenkin kirjoittamaan lähetteen röntgeniin.

Hetken odottelun jälkeen lääkäri tuli hieman nolostuneena kertomaan, että käsivarressa on sittenkin murtuma. Ja niin käsi kipsattiin. Itku pääsi tytöltä vasta, kun kuuli viiden viikon pelikiellosta.

Kotimatkalla äiti neuvoi, että lääkärissä ei kannata näytellä niin kamalan urhoollista, jos sattuu, niin pitää sanoa, että sattuu.



Kipsi otetaan pois kolmen viikon päästä, mutta onneksi kavereiden pelejä voi seurata vaihtopenkiltäkin. Viisi viikkoa ilman pelejä ja harkkoja voi liikkuvaiselle tytölle olla kuitenkin kova pala.