Miettikääpä, mitä palveluja saa ilmaiseksi! 
Itselleni tulee mieleen kirjasto, mutta ei mitään muuta, paitsi...

Ennen tehtiin paljon talkoilla. Rahaa oli niukasti. Ruoka ja vastapalvelus oli palkkana ja varmaan myös hyvä mieli. Taloja nousi. Osaaminen oli arvossaan. Nykyään kaikesta osaamisesta, jopa osaamattomuudesta joutuu maksamaan kovan hinnan.


Jopa kirjasto veloittaa myöhästyneistä kirjoista. Lääkärit ja useat muutkin ammatinharjoittajat veloittavat peruuttamattomista käynneistä, vaikka mitään hoitoa tai palvelua ei olisi saanutkaan. Asiakkaat laitetaan maksamaan siitä, että eivät ole viitsineet ilmoittaa ajoissa peruutuksesta. Minusta se on ihan hyvä. Sopimuksista on pidettävä kiinni. Niihin on sitouduttava tai sitten maksettava viitsimättömyydestään. Ammatinharjoittaja olisi voinut ottaa toisen asiakkaan, ehkä hyvinkin kiireellisen, kunhan peruutus olisi tullut ajoissa.


Me vapaaehtoiset teemme työtä maksutta. Palkkioksi saamme hyvän mielen. Joskus jotain pientä purtavaa, ehkä kahvia tai teetä, hyvin harvoin meille maksetaan matkakustannus. Eläkettä saava vapaaehtoinen on hyvässä asemassa, koska eläke tulee, vaikka ilmaista palvelua saava ”asiakas” ei ilmaantuisikaan.


Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän haluaisi tehdä kaikenlaista, niin kauan kuin jaksaa. Aika vain alkaa olla vähissä.


Onko vapaaehtoisen palvelu, ajankäyttö ja omat uhraukset vähempiarvoista kuin korkealla hinnalla saatava palvelu?


Kaksi kertaa yli 10-vuotisen vapaaehtoisurani aikana minulle on sattunut, että henkilökohtaisen palvelun tilaaja ei ole ilmaantunut paikalle sovittuna aikana. Ei ole viitsinyt tai muistanut ilmoittaa, vaikka yhteystietoja on vaihdettu.


Mitään peruutusmaksua en voi periä, koska työkin on maksutonta ja vapaaehtoista. Arvostan omaa työtäni ja omaa osaamistani sen verran, että tällainen aikavaras ei toista kertaa pääse nauttimaan vertaistuestani. En ole pitkävihainen, mutta muistini on kuin norsulla. Muistan tapahtuman, koska se saa sieluuni syvän haavan ja mielipahan. Nimet ja kasvot kyllä unohdan, että henkilö voi kyllä tulla uudestaankin, jos ilkeää.


Olen koko aikuisikäni ollut tekemisissä tietokoneitten kanssa. Toki laitteet ja ohjelmat ovat muuttuneet, kehittyneet, vaikka kehitys on joskus mennyt jopa taaksepäin. Muutoksia yhtä kaikki on ollut valtavasti. Osaamista pitää päivittää jatkuvasti. Työelämässäkin halusin oppia enemmän kuin mitä työtehtävät olisivat vaatineet. Eläkkeelle päästyäni en halunnut laittaa kynttilääni vakan alle, vaan halusin opettaa muille ikääntyville taitoja selvitä nyky-yhteiskunnassa. Opettaa vertaistukijana tietokoneen käyttöä. Olen halunnut sitoutua tähän työhön, joka antaa valtavasti. Mikään ei tuota suurempaa mielihyvää kuin innostunut ja motivoitunut oppija.


Tiedän, että pahaa mieltä ei kannata jäädä märehtimään. Ikävä asia pitää käsitellä ja sitten unohtaa. Toivottavasti edes tästä kirjoittamisesta saan unohduksen. Toivottavasti joku aikavaras lukee tämän ja ymmärtää, että oikeasti me teemme arvokasta työtä, vaikka se ei maksakaan mitään saajalle.


Vapaaehtoistyön tarkoitus on tuottaa hyvää mieltä. Siinä pitää olla iloa ja antamisen riemua. Jos se alkaa tuntua kivireen vetämiseltä, se pitää lopettaa tai pitää taukoa. Sanotaan, että kolmas kerta toden sanoo. En haluaisi, että minulle tulisi kolmatta kertaa niin paha mieli, että ”ajaa karettelesin kohti kullaista kotia, alla päin, pahoilla mielin ja kaiken kallella kypärin”.


Älä ole aikavaras! Peruuta sopimasi aika hyvissä ajoin, jos sinulle tulee este!